tiistai 25. lokakuuta 2011

Valmiita

Tässä taas muutamia myssyjä. Osa on palautettu Tikkurilan kirjastoon, osa minulle neuletapaamisissa.













Jos ihmettelet miksi keräykseen luovuttamasi myssy ei näy blogissa, syy on todennäköisesti joko se, ettei sitä ole ehditty vielä kuvata, tai sitten se, ettei myssysi ole koskaan päätynyt keräykseen asti. Meille on nimittäin kerrottu, että ainakin joissakin kirjastoissa pitkäkyntiset ovat löytäneet keräyslaatikot. Onpa jopa ulko-ovelta tultu juosten takaisin, napattu sopiva myssykkä ja juostu karkuun. Varsin törkeää, sanoisin: toisaalta, ehkäpä myssy on silti mennyt tarpeeseen vaikka kohde onkin ollut hieman eri kuin mitä piti. Varmimmin myssyt siis päätyvät kohteeseensa, jos ne palautetaan meille suoraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti